Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Teili on tullut nyt aikalailla tiensä päähän. IRL - maailma vie aikaansa töillä, sosiaalisella elämällä ja kaikella muulla, jonka vuoksi ei ole hetkeen ollut aikaa panostaa tähän talliin.

Haikea olo näin kuuden vuoden jälkeen laittaa lappua luukulle, joten talli tulee pysymään täällä, vaikka kaikki toiminta loppuu nyt. Sivujen ulkomuoto pysyy samanlaisena, lukuunottamatta joitain poistettuja osioita.

Viestejä ja mietteitä saa laittaa vieraskirjaan ja vastailen niihin parhaani mukaan.
Eikä sitä koskaan tiedä jos vaikka tästä vielä herättäisiinkin henkiin. Virtuaaliheppailu ei lopu osaltani täysin, vaan minut löytää toiselta virtuaalitalliltani.

28.02.2016. Estekilpailut

Teili palasi pitkästä hiljaisuudestaan ja kilpailut järjestettiin 28.pv, tulokset julkaistiin karkauspäivänä ! Kiitos kaikille osallistujille, joita yhteensä olikin tällä kertaa 145kpl.  Kilpailut olivat maneesissa. Lämmittelyalue oli kenttä ja tallissa mahdollisuus päästä hoitamaan hevosia, mikäli oli tultu kauempaa. Muussa tapauksessa trailereille ohjattu parkkialue jossa oli myös mahdollisuus laittaa hevonen kisakuntoon. Paikalla oli buffetti, jota pystyssä piti tallilaiset.

Säännöt ja rajoitukset

  • Yhdeltä ratsastajalta voi tulla rajattomasti hevosia jokaiseen luokkaan
  • Yksi hevonen saa osallistua yhden kerran yhteen luokkaan, mutta vaikka jokaiseen luokkaan
  • Tulokset arvotaan virtuaalijelpissä
  • Viimeinen ilmoittautumispäivä on 17.helmikuuta
  • Osallistumiset normaaliin vieraskirjaan
  • Osallistumismuotona toimii perinteinen:

Luokka nro (ja nro)

Ratsastaja - Ratsu
Ratsastaja - Ratsu
....

Luokat

1. 50cm
2. 70cm
3. 90cm
4. 100cm
5. 120cm
6. 140cm
7. 160cm

Osallistujat

http://adinanponitila.webs.com/
http://takuntalli.suntuubi.com/
http://kiitolantalli.suntuubi.com/
http://suklaanponitalli.suntuubi.com/
http://tekeori.weebly.com/
http://vrttappiranta.suntuubi.com
http://metsalammen.suntuubi.com

1. 50cm
1. Tikkari - Myrsky Princess
2. Enni - Ruudelina
3. Jenny - Jaffa
4. Jannica - Marshmallow AD
5. Jannica - Black Night
6. Sara - Mimi
7. Enna - Katarinaas
8. Jannica - Riordan
9. Pinja - Ruusulaakson Rosetta
10. Johanna - Vanessa
11. Enna - Ennika III
12. Enna - Sennakka
13. Takku - TT Emilin Frules
14. Jane - Caribo
15. Sinte - Me Skarabee
16. Enna - Onni
17. Enna - Karilina
18. Evita - My Sweetheart
19. Nicky - Brynhild Gudinna
20. Jenny - Kiitola Heart Dream
21. Takku - TT Janitan jassu
22. Sinte - Metsälammen Girada
23. Sinte - Mustmäen Ruu
24. Takku - TT Metkuilija
25. Enna - Hillamilla
26. Jannica - A.D. Sugar Honey
27. Jannica - A.D. Lill of Feril
28. Tikkari - Gromi
29. Takku - Repe fectivere
30. Enna - Kamilla
31. Enna - Simpukka
32. Sinte - Vinlannin Äärihurmaava
33. Tikkari - Ness
34. Enna - Corizu

2. 70cm
1. Takku - TT Jepen Valo
2. Sinte - Metsälammen Girada
3. Pinja - Sleeping Sun
4. Jannica - B.C.N. Liona
5. Tikkari - Minta
6. Tikkari - Ness
7. Sinte - Vinlannin Äärihurmaava
8. Tikkari - Gromi
9. Evita - Tumbleweed
10. Sinte - Me Skarabee
11. Sara - Mimi
12. Jane - Caribo
13. Jannica - A.D. Taateli
14. Jannica - Magic Ghost AD
15. Johanna - Riley
16. Pinja - Klimp
17. Takku - Repe fectivere
18. Takku - TT Emilin Frules
19. Takku - Snowangel
20. Jannica - A.D. Fearless Phantom
21. Nicky - Síoraí Battler
22. Tikkari - Princess
23. Nicky - Bosco von Tateau
24. Sinte - Mustmäen Ruu
25. Jannica - Riordette AD
26. Takku - Wilma Werawe

3. 90cm
1. Takku - Riina's Carolinert Figure
2. Evita - Always a Dot
3. Sinte - Tähtipihan Eudaimonia
4. Jenny - Bonnie II
5. Tikkari - Cacarteos
6. Nicky - Cheesley BUD
7. Jenny - Diandra
8. Evita - Melon Sensation
9. Takku - Miracle's Sretr Candle
10. Takku - Grundales Frules
11. Tikkari - Terewouz Rre
12. Jenny - Joker Poker
13. Takku - Mandy Rievere's retwer
14. Evita - Bonita ox
15. Jannica - Pretty Dancer
16. Takku - Wilma Werawe
17. Sinte - Helnia
18. Nicky - Crampton Railfighter
19. Evita - Joyride
20. Takku - Bonnie
21. Jannica - A.D. Lyffs Leonard
22. Johanna - Thunder
23. Jannica - Stefhan
24. Sara - Mimi
25. Jannica - Will Amirall
26. Pinja - Harvian Napoleon
27. Jannica - Atlantic Age
28. Takku - Wallu's fluffy rection

4. 100cm
1. Evita - Yoyo
2. Takku - Miracle's Sretr Candle
3. Nicky - Breezy Karyn
4. Takku - TT Felicas
5. Nicky - Prazed BRA
6. Jenny - Harold V
7. Pinja - Sleeping Sun
8. Nicky - Crampton Boncilla
9. Johanna - Pippa
10. Jannica - Molly's Milburn AD
11. Sinte - Helnia
12. Sinte - Tähtipihan Eudaimonia
13. Takku - Wilma Werawe
14. Takku - Bonnie
15. Jannica - N.Y. Vanity
16. Jenny - Knatte II
17. Takku - Mandy Rievere's retwer
18. Takku - TT Lillans rection

5. 120cm
1. Jannica - Verona frá Hvolsvollur
2. Jannica - Eventyrprinsen
3. Nicky - Tremills Rio Sacha
4. Takku - TT Mimin Valo
5. Tikkari - Malur
6. Tikkari - Aurora
7. Nicky - Berryhill Lemon Soldier
8. Tikkari - Emile Fim
9. Jannica - Zelda's Molly
10. Takku - Lumon Valo
11. Tikkari - Wild Tornado
12. Nicky - Crampton Shanahan
13. Takku - Lillans rection
14. Johanna - Freckles
15. Takku - TT Luca Werawe
16. Evita - Kept Secret
17. Jannica - Lacy May
18. skeleton - Parlak Kush
19. Nicky - Barbelerque

6. 140cm
1. Tikkari - Emile Fim
2. Nicky - Maplepath's Winzone
3. Takku - Lumon Valo
4. Tikkari - Nettase
5. Takku - TT Mimin Valo
6. Johanna - Freckles
7. Takku - TT Luca Werawe
8. Nicky - Crampton Armand
9. Jannica - Ruususen Plástico Divertido
10. Jannica - Angel's Limited Edition

7. 160cm
ei pidetty

©2019 Schleichtalli Teili - suntuubi.com